SÄHKÖMATTI OY

HISTORIA

Kasvava kysyntä ja Sähkömatin alkuvuodet
Toiminta alkoi 1.6.1985, kun Matti Tuomola ja Ilkka Leino perustivat Sähkömatti Oy:n jatkamaan Etelä-Hämeen Osuuskaupan sähköosaston toimintaa.

Yrityksen toimitusjohtajana toimi Ilkka Leino ja asennuspäällikkönä Matti Tuomola. Yritys toimi Turuntie 48:ssa
Lihavat vuodet ja Sähkömatin kasvu
1980-luvun lopulla yritys vakiinnutti asemansa paikkakunnan palvelevana sähköurakoitsijana ja työllisti enimmillään 26 henkeä.

Liikevaihto nousi huikeaan 14,5 miljoonaan markkaan. Vuosina 1989-1990 yritys rakensi uudet, ajanmukaiset toimitilat Koskivuorenkadulle.
Laihat vuodet ja Sähkömatin selviytymisstrategia
1990-luvun alkuvuosien lama kiristi kilpailua. Yritys karsi kannattamattomat urakat.

Suurin osa henkilökuntaa jouduttiin lomauttamaan.

Vuonna 1994 Matti Tuomola osti Ilkka Leinon osakekannan ja jatkoi Sähkömatti Oy:n toimitusjohtajana. Teollisuusyritysten kunnossapitotyöt ja investoinnit antoivat riittävän pohjakuorman yrityksen työvarantoon.
Uudet toimintamallit ja Sähkömatin uudistuminen
Yritys verkostoitui vuonna 1995 solmimalla yhteistyösopimukset sähkötöiden johtamisesta, suunnittelusta ja piirtämisestä. Näin taattiin toiminnan jatkuminen ja palvelutason säilyminen entisellään.

Uusi sähkölaki astui voimaan 1996. Mittalaitteet uusittiin, samalla yritys panosti voimakkaasti henkilöstön kouluttamiseen ja työkykyä ylläpitävään toimintaan.

Yritys kehitti toimintaansa laatimalla ISO 9002 -standardin mukaisen laatujärjestelmän. Paikallisen rakennustoiminnan elpymisen myötä yrityksen liikevaihto kääntyi kasvuun.
Uusi vuosituhat ja Sähkömatin uudet toimitilat
Vuosituhannen alussa yritys muutti uusiin toimitiloihin Finlaysonin vanhalle kutomolle. Toiminta vakiintui tasaiseen ja hallittuun kasvuun.
Sukupolven vaihdos
Vuosikymmenen puolivälissä aloitettiin yrityksen valmistaminen ja suunnittelu edessä näkyvään sukupolven vaihdokseen.

Vuoden 2008 alkupuolella toimitusjohtajaksi nimitettiin Heikki Seppä. Hän on toiminut pitkään yrityksen eri tehtävissä ja vuodesta 1995 sähkötöiden johtajana.

Jarmo Lehti jatkaa varatoimitusjohtajana. Matti Tuomola jatkaa yrityksen hallituksen puheenjohtajana.
Matti Tuomola eläkkeelle
Lokakuun alusta 2010 Matti Tuomola siirtyy hyvin ansaituille eläkepäiville. Läksiäisiä vietettiin jo heinäkuussa henkilökunnan ja sidosryhmien edustajien kesken.

Tilaisuudessa Tuomolalle luovutettiin Suomen Yrittäjien kultainen Yrittäjäristi yli 20v. yrittäjätoiminnasta.
2021 perinteiselle sähköalalle myös tulevaisuuden osaamista
2021 tietotekniikan diplomi-insinööri Jussi Salonen aloitti työnsä Sähkömatin toimitusjohtana. Salonen toi mukanaan yritykseen osaamista myös tietoteknisistä järjestelmistä.

Pitkään yrityksessä työskennellyt Heikki Seppä jatkaa sähkötöiden johtajana.